keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Tarpeeksi terveellistä?

Kun lähes puoli vuotta sitten aloin pitää visuaalista ruokapäiväkirjaa, tavoitteeni oli syödä entistä terveellisemmin, vaikka kovin ison ruokaremontin tarvetta ei ollutkaan. Nyt on aika pohtia, onko mitään vaikutuksia ollut vai koostuuko ruokani samoista aineksista kuin ennen aloittamista.

Täytyy tunnustaa, etteivät muutokset ole olleet isoja, mutta ainakin siinä suhteessa muutoksia on tapahtunut, että tietoisuus ruoka-aineiden terveellisyydestä on kasvanut samoin kuin PYRKIMYS lisätä terveellisiksi - ainakin joidenkin tutkimusten mukaan - osoitettujen ruoka-aineiden käyttöä.

Kummallista on, että samalla kun ruoka-aineiden terveysvaikutuksista on yhä enemmän tietoa, vastaiskuja tehdään toiseen suuntaan (äskettäin mm. eräs lääkäri) väittäen, että 'tavallinen suomalainen ruoka on riittävän terveellistä'. On paljon aineita, joiden terveysvaikutuksia ei ole aiemmin myönnetty, kun ei ole ollut tarpeeksi tutkimustuloksia, mutta joiden hyöty on myöhemmin todettu. Hyviä esimerkkejä ovat mm. seleenin lisääminen jopa eläinten rehuun ja äskettäin D-vitaminiini.

Ruokavaliossani parannettavaa on vielä paljon sekä käyttämieni ruoka-aineiden suhteen että aterioiden suunnittelun suhteen, mutta oikealla polulla koen olevani. Olen utelias näkemään, minne se vielä johtaa. Kuvaaminen siis jatkuu. Nyt alkaa kiinnostaa myös kuntoilun lisäämisen kuvaaminen. Mitenhän sen toteuttaisi? Keitä saisi mukaan? Se voisi olla nk. monen kärpäsen idea, joita luovuustutkija Unto Miettinen aikoinaan erityisesti suositteli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti