Mitokondriotaudeista - Äidinkö syy?

Taas tuli todettua miten vaikeaa pysyvän muutoksen tekeminen on koskipa se sitten ruokavaliota tai blogin pitämistä, kun yli kuukausi ehti kulua edellisestä kirjoituksesta.
Visuaalista ruokapäiväkirjaa olen jatkanut, mutta ruokavalion pohdinta on jäänyt taka-alalle, kun on ollut olevinaan niin paljon muuta tekemistä. Parantamisen varaa ruokavaliossa on edelleen erityisesti terveellisempien ruoka-aineiden käytön lisäämisessä ja vähemmän terveellisten karsimisessa. Visuaalinen dokumentointi on alkanut houkutella myös liikunnan suhteen. Ehkä näiden yhdistelmästä tulee jotain entistä innostavampaa.
Minulla on valtava varasto vanhoja lehtiä, joita en jostain syystä saa karsittua monista yrityksestäni huolimatta. Yksi syy on ilmeinen. Kun alan tutkia, voisiko jonkun lehden jo heittää lehtikeräykseen, huomaan lehdessä kiiinnostavan jutun, ja niin lehti jää edelleen säilytettävien joukkoon. Viimeksi tällainen lehti oli Hyvä Terveys-lehden heinäkuun numero 2006, jossa Vuokko Sipponen kirjoittaa akatemiatutkijan Anu Wartiovaaran mitokonkriotautitutkimuksista. Koko artikkeli on lukemisen arvoinen. Seuraavassa on muutamia ajatuksia siitä.
Tutkimusten mukaan mitokondriotauteja ovat lapsilla mm. maksa- ja munuaisviat, anemiat, aivosairaudet, sydänlihasrappeuma, diabetes, silmäoireet, kuurous, lyhytkasvuisuus, joskus kätkytkuolemakin. Ne ovat sairauksia, joissa monen elimen toiminta on häiriintynyt. Merkkinä on maitohapon kertyminen kudoksiin, kun soluhengitys ei toimi kunnolla.
Aikuisilla mitokondriotauteja ovat lihasheikkous, aikainen aivoinfarkti, sydänlihaksen rappeuma, kuulovika, migreeni, diabetes, Parkinsonin tauti, metabolinen oireyhtymä, kasvaimet, rasitusväsymys, verkkokalvon rappeuma, dementia. Näiden tautien vakavuus vaihtelee eri perheenjäsenillä, vaikka kyseessä olisi sama geenivirhe. Tutkimuksena on lihaksen koepalan ottaminen ja mitokondrioiden geenivirheiden tai merkkien etsiminen huonosta toiminnasta.
Kun usein kaikki paha tuntuu olevan äitien syytä, niin mitokondriotaudeissa tämä näyttää osittain pitävän paikkansa, koska mitokondriot kuten myös niiden geenivirheet ovat peräisin äidiltä. Entä jos olemme sattuneet saamaan huonoja mitokondrioita? Mitä se aiheuttaa? Mitä voi tehdä? Wartiovaara vertaa tilannetta auton moottorin piiputtamiseen. Päästöt, pakokaasut ovat happiradikaaleja, jotka vaurioittavat solukalvoja ja vanhentavat elimistöä. Iän myötä mitokondrioiden toiminta huononee luonnostaan. Eihän autonkaan moottori ikuisesti kestä. Solujen vanhenemista voi teoriassa estää antioksidanteilla kuten ubikionilla ja E-vitamiinilla, mutta pillerien syöminen purkista ei juuri vaikuta tilanteeseen mitokondrioiden sisällä. Oman moottorin tehokkuudesta saa hyödyllistä tietoa katsomalla äitiään ja isoäitiään, koska heiltähän moottorinosan periytyvät.
Pillerien sijaan tai lisäksi on Wartiovaaran mukaan mahdollista vaikuttaa elämäntavoillaan energia-aineenvaihdunnan viritystasoon, vaikka ladasta ei saakaan mersua. Viritetyn, entistä paremmin toimivan ladan perusladastakin voi saada. Jokainen liikuntakerta lisää mitokondrioita, mutta säännöllinen liikunta trimmaa moottorimme huippuun, jolloin elimistö käyttää ravintoaineet tehokkaammin hyväksi tuottaen enemmän energiaa. Tähän perustuu liikunnan hyvää tekevä vaikutus solutasolla. Samalla saa selityksen sekin, miksi liikunta ehkäisee aikuistyypin diabetesta, ja myös se miksi metformiini-lääkkeen on todettu auttavan aikuistyypin diabeetikkoa, koska sekin tehostaa energia-aineenvaihduntaa.
Liikunta siis trimmaa moottoria, kun taas tupakointi ja liikasyöminen karstoittavat sitä. Ihmiskunnan historian aikana on ollut tärkeää ottaa talteen energia vähästäkin ravinnosta. Se on ollut hengissä pysymisen ehto. Nyt tilanne on päinvastainen, joten syömisen vähentäminen on hyvä keino terveyden edistämiseen. Wartiovaara pitää sitä jopa ainoana keinona.
Meillä on valinnan mahdollisuus. Onko mukavampi elää hieman nälkäisenä pitempään vai kylläisenä vähemmän aikaa. Olisikohan kompromissi sta näiden ääripäiden välillä mitän hyötyä?Liikunnan lisäämistä voi myös harkita, kun silloin ruuasta saa nautiskella vastaavasti enemmän. Tärkeää lienee myös oppia nauttimaan sellaisesta ruuasta, jossa ei ole tarpeettoman paljon kaloreita. Hyvin monille se näyttää olevan mahdotonta.
Visuaaliselle ruokapäiväkirjalle minulla näyttää olevan edelleen käyttöä ja vielä enemmän sille on käyttöä, kun yhdistän sen visuaaliseen kuntoilupäiväkirjan pitämiseen, en tosin ihan päivittäiseen.